Alustus seminaarissa "Kolonialismi murtuu Aasiassa - sata vuotta Filippiinien vallankumouksesta" 26.4.1997

Kartta vallankumouksen tapahtumapaikoista

Sivun on päivittänyt 2.1.2007 Riitta Vartti, riitta.vartti@kolumbus.fi.


Sami Noponen / Pekka Borg

Katipunanin historia

Filippiiniläiset historioitsijat ovat kiistelleet siitä, onko oikea vallankumouksen satavuotisjuhlan aika vuonna 1996 vai 1998. Toisten mielestä juhlan aihetta on Espanjan-vastaisen vallankumouksen alkamisessa elokuussa 1896. Toisten mielestä tulisi juhlia sitä, kun kenraali Aguinaldo julisti Filippiinit itsenäiseksi kesäkuussa 1898. Suomalaiset ovat tunnetusti konsensushenkisiä ihmisiä, joten me pidämme juhlaseminaarin puolivälissä vuonna 1997.

Eurooppalaiset löysivät Filippiinit vuonna 1521, kun muutama espanjalainen laiva purjehti Ferdinand Magellanin johdolla saarille. Asutusta Filippiineiltä löytyi jo pitkältä ajalta ennen eurooppalaisia.

Saarten asuttamisesta on erilaisia teorioita. Eräiden teorioiden mukaan ensimmäisenä saarille saapui n. 25 000 - 30 000 vuotta ennen ajanlaskua melko tummaihoisia negrito-heimoja. Väestön pääosa on malaijeja, jotka teorian mukaan purjehtivat muutama tuhat vuotta sitten suurilla barangay-veneillä Malesian ja Indonesian alueilta. Myöhemmin Kiinasta muutti lähinnä kauppiaita ja käsityöläisiä. Nämä vieraiden tuomat vaikutteet ovat sulautuneet omintakeiseen paikalliseen kulttuuriin. Kansallisesti saariryhmä pysyi kuitenkin pitkään hajanaisena. Filippiinejä yhtenä kokonaisuutena ei alunperin ollut olemassakaan. Valtiona Filippiinit on espanjalaisen ja amerikkalaisen kolonialismin tuote. Voidaan sanoa että vasta ulkomaisten valloittajien vuosisatoja jatkama painostus onnistui lopulta yhdistämään filippiiniläiset.

Ennen espanjalaisten tuloa väestö asui lähinnä rannikolla ja jokien varrella. Teitä ei ollut ja lähes kaikki liikenne tapahtui vesitse. Asukkaat harjoittivat kaskiviljelyä alkeellisin menetelmin ja vaihtoivat usein asuinpaikkaansa.

Myös islamilaisuus ehti saapua Indonesian kautta Filippiinien eteläosiin jo ennen espanjalaisia. Aina Manilaa myöten perustettiin sulttaanikuntia, jotka liittivät suuria alueita yhden hallitsijan alaisuuteen. Sulttaanikunnat olivat sekä hallinnollisesti että taloudellisesti voimakkaampia ja pitemmälle kehittyneitä kuin perinteiset filippiiniläiset kyläyhteisöt. Ne eivät kuitenkaan olleet tarpeeksi voimakkaita pitämään puoliaan espanjalaisia vastaan.

Eurooppalaisten ensimmäinen valtausyritys eli Ferdinand Magellanin tavoite alistaa Filippiinien saaret epäonnistui. Hän itse kuoli taistelussa heimopäällikkö Lapu-Lapua vastaan. Näin syntyi yksi varhaisimmista kansallisista legendoista, joka elää vielä nykyäänkin muun muassa kirjallisuudessa ja historiallisissa elokuvissa.

Vuonna 1565 espanjalaiset saapuivat paremmin varustautuneina Miguel Lopez de Legazpin johdolla ja valtasivat seuraavina vuosikymmeninä suurimman osan nykyisen Filippiinien alueesta. Tosin etelän islamilaisia sulttaanikuntia Espanja ei saanut koko valtakautenaan kunnolla hallintaansa. Espanjalaiset onnistuivat kuitenkin pystyttämään tehokkaan hallintojärjestelmän, johon kuului maanomistusoikeuksien myöntäminen paikalliselle eliitille.

Siirtomaaisännät eivät koskaan onnistuneet Filippiinien kehittämistavoitteissaan, vaikka he synnyttivät esimerkiksi koulutusjärjestelmän. Espanjalaiset eivät osoittaneet suurtakaan kiinnostusta Filippiinien taloudelliseen hyvinvointiin. Kiinalaiset siirtolaiset vaikuttivat kehitykseen paljon enemmän kuin espanjalaiset. Kun kiinalaiset rupesivat rikastumaan liikaa, ajettiin valtaosa heistä maasta ulos käyttäen verukkeena mm. sitä, että he eivät olleet katolilaisia. Espanjalaiset hallitsivatkin Filippiinejä vähän kuin takaovesta eli1800-luvulle asti Meksikon kautta. Vuoteen 1870 mennessä Filippiineistä oli kehittynyt vientisuuntautunut maatalousyhteiskunta, joka oli sulattanut läntisen, kiinalaisen ja alkuperäisväestön taloudet kansallisiksi markkinoiksi. Tosin vientisuuntautunut kehitys johti kansalaiset ennennäkemättömään köyhyyteen ja nälkään. Maata siirrettiin vientiviljelyyn, jolloin riisin ym. ruoan tuotanto väheni ja viljelijät joutuivat kalliisti ostamaan ruokansa.

Koko Espanjan vallan ajan kyti maassa lukuisia kapinoita, etenkin muslimialueilla. Pääasiallisena syynä liikehdintään olivat kehnot elinolot sekä papiston, maanomistajien ja viranomaisten mielivalta. Koska espanjalaisten valta ja riisto ilmentyivät etenkin munkkien tekoina, saivat kapinat katolilaisuuden vastaisen leiman. Filippiiniläiset osoittivat vastarintaa hakemalla sankareita vanhoista primitiivisistä uskonnoistaan. Nämä kapinat onnistuttiin kuitenkin tukahduttamaan verraten helposti. Vähitellen kansannousuihin alkoi sekoittua myös katolisia piirteitä, jolloin voidaan puhua ns. eskatologisista liikkeistä.

Filippiinien protestiliikkeet voidaankin jakaa kahteen ryhmään, eskatologisiin sekä sosiaalispoliittisiin, vaikka useissa liikkeissä esiintyy aineksia molemmista. Talonpoikien eskatologisissa liikkeissä karismaattinen johtaja lupasi köyhyyden ja kärsimysten päättyvän, mikäli seuraajat onnistuvat kumoamaan kirkon tai viranomaisten vallan. Taikausko ilmeni esimerkiksi uskona johtajan haavoittumattomuuteen tai amuletteina, kuten Apolinario de la Cruzin 1800-luvun puolivälissä johtamassa hurmosliikkeessä. Sosiaalispoliittisissa liikkeissä päämäärä oli realistisempi kuten viranomaisten mielivallan lopettaminen. Näitäkin kapinoita esiintyi melko varhain, kuten Sumuroyssa vuosina 1640-1650.

Lähinnä espanjalaisvallan aikana esiintyneet eskatologiset liikkeet syntyivät spontaanisti talonpoikien keskuudessa ja olivat usein lyhytaikaisia, kun taas järjestäytyneet sosiaaliset ja poliittiset liikkeet ovat hyvin organisoituja ja tarkan ohjelmallisia. Tärkeimmät sosiaalispoliittiset liikkeet ajoittuvat Katipunan-vallankumoukseen vuosisadan vaihteessa.

Katipunanin syntyyn tarvittiin sivistyneistöä. Kun liberalismin henki levisi Espanjassa, avattiin Filippiinien yliopistot vuonna 1863 myös muille kuin espanjalaisperäiselle väestölle. Rikkaimmat lähettivät lapsensa jopa Espanjaan opiskelemaan. Näin syntyi Filippiinien oma lukeneisto, ilustrados.

Itsenäisyystaistelun syntymisen kannalta merkittävimpiä tapahtumia oli kolmen filippiiniläisen papin (Jose Burgos, Mariano Gomez ja Jacinto Zamora) teloittaminen tekaistuilla salaliittosyytteillä. Taustalla oli espanjalaisten munkkien halu estää filippiiniläisten nuorten pappien pääsy asemiin. Papit kuuluivat maltilliseen uudistusliikkeeseen Comite de Reformados, johon kuului pappien lisäksi muun muassa opiskelijoita ja virkamiehiä. Liikkeen tavoitteena oli esimerkiksi maatalouden uudistaminen. Pappien teloittaminen yhdisti Filippiinien eri väestöryhmät taisteluun Espanjan valtaa vastaan kansallisen lukeneiston johdolla.

Ilustradojen toiminta käynnistyi Euroopassa. Espanjaan opiskelemaan lähteneet yläluokkaiset perustivat ns. propaganda-liikkeen. Heidän ensimmäinen, vuonna 1888 Barcelonassa perustama järjestönsä oli nimeltään La Solidaridad ja pian he perustivat samannimisen lehden. Lehdestä tuli erilaisten reformien kuten lehdistönvapauden puolestapuhuja, mutta siinä pidättäydyttiin itsenäisyyden vaatimisesta. Ilustradot uskoivat, että kun he vain saavat Espanjassa kerrottua, miten väärin filippiiniläisiä kohdellaan, tulevat olosuhteet muuttumaan.

Espanjassa opiskelevat ilustradot olivat varsin maltillisia. He eivät vaatineet itsenäisyyttä, vaan filippiiniläisten kohtelemista samanarvoisina kansalaisina espanjalaisten kanssa. Heidän päätavoitteitaan oli filippiiniläisen edustuksen saaminen Espanjan parlamenttiin, cortesiin.

Eräs liikkeen perustajista oli José Rizal - Filippiinien tuleva kansalliskirjailija ja -sankari. Maanomistajaperheestä lähtöisin oleva Rizal opiskeli lääketiedettä Manilassa ja lisäksi eri puolilla Eurooppaa.

Rizalin mukaan syy Filippiinien hajanaisuuteen oli kansan taikauskoisuudessa ja kansallishengen puuttumisessa. Rizal ei kuitenkaan syyttänyt vain filippiiniläisiä, vaan Espanjan hallintoa, joka ei antanut kansalaisille vapautta ja näin myös moraalista vastuuta teoistaan. Rizal ei koskaan luopunut ajatuksesta, että uudistukset oli luotava ylhäältä käsin ja asteittain. Hän samaistui Filippiinejä hallitsevaan maanomistajaeliittiin ja ajoi maatalouden uudistamistakin lähinnä kansantalouden tuottavuuden näkökulmasta. Rizal tuomitsi myös myöhemmän Katipunan-vallankumouksen, koska se oli lähtenyt liikkeelle ilman ilustradojen siunausta.

Palattuaan Filippiineille vuonna 1892, José Rizal perusti Liga Filipinan. Se ajoi muun muassa koululaitoksen ja maatalouden uudistamista. Vaikka Liga oli vain reformistinen keskinäisen avun järjestö, pidätettiin Rizal välittömästi.

Vuonna 1892 perustettiin maanalainen Katipunan-järjestö (suomeksi veljeskunta), joka asetti tavoitteekseen täyden itsenäisyyden. Johtoon nousi keskiluokasta tuleva Andres Bonifacio, joka oli kuulunut myös Rizalin Ligaan. Bonifacion ideologiana oli talonpoikainen veljeys ja kristillinen kärsimyksestä vapautumisen usko. Bonifacioon vaikuttivat myös Rizalin romaanit Noli me tangere ja El Filibusterismo, joissa kuvattiin maaseutuväestön alennustilaa, vaikka niissä ei kehotettukaan millään muotoa vallankumoukseen.

Elokuussa 1896 Katipunan aloitti aseellisen vallankumouksen espanjalaisia vastaan. Monissa lääneissä kansa nousi taisteluun spontaanisti ilman johtoa. Kapinalta puuttui keskitetty johto.

Taisteluissa menestynyt yläluokkainen kenraali Emilio Aquinaldo ryhtyi uhmaamaan Bonifacion asemaa Katipunanin johdossa. Ilustradot halusivat pitää liikkeen omissa käsissään. Toukokuussa 1987 Aquinaldo teloitutti Bonifacion syyttäen häntä salaliitosta, mutta taustalla oli lähinnä Aquinaldon vallanhalu. Pian Aquinaldo julisti Biak-na-Baton tasavallan ja nimitti itsensä presidentiksi.

Espanjalaiset kykenivät valtaamaan takaisin alueen toisensa jälkeen filippiiniläisiltä joukoilta. Aquinaldo allekirjoitti 14.12.1897 Biak-na-Baton rauhansopimuksen, jolla hän antautui ja lupasi poistua maasta Hongkongiin.

Yhdysvallat kävi samaan aikaan sotaa Espanjaa vastaan Kuubassa. USA päätti hyökätä Espanjan kimppuun toiseltakin suunnalta lähettämällä laivastonsa Hongkongiin. Siellä amerikkalaiset tarjosivat tukea Aquinaldolle, jos hän jatkaisi itsenäisyystaistelua Espanjaa vastaan.

Aquinaldo saapui amerikkalaisella sotalaivalla toukokuussa 1898 Filippiineille ja julisti 12.6.1898 Filippiinien itsenäisyyden. Filippiiniläiset vapauttivat nopeasti koko Luzonin saaren Manilaa lukuun ottamatta. Tässä vaiheessa Espanja ja USA tekivät salaisen sopimuksen. Näennäistaistelun jälkeen Espanja antautui USA:lle ja sai 20 miljoonaa dollaria.

Aquinaldon hämmästykseksi USA ei tunnustanutkaan Filippiinien itsenäisyyttä, vaan 21.12.1898 presidentti McKinley julisti Filippiinit USA:n alamaisuuteen kuuluvaksi. Helmikuussa 1899 alkoi raaka valloitussota, jossa eri arvioiden mukaan kuoli 100 000 - 600 000 filippiiniläistä taisteluissa, tauteihin ja nälkään. Filippiiniläisten siirryttyä sissisotaan amerikkalaisten valloitus venyi vuosiin. Presidentti Aquinaldo pidätettiin maaliskuussa 1901. Hän antoi Yhdysvalloille uskollisuudenvalan ja kehotti kaikkia filippiiniläisiä laskemaan aseensa. Taistelut jatkuivat kuitenkin vielä vuoden kaksi ja alueellisesti Mindanaolla jopa vuoteen 1916 asti.

Julma valloitussota jäi vaikuttamaan ihmisten mielissä vuosikymmeniksi. Toisaalta uusien siirtomaaisäntien hallinnossa oli pehmentäviä tekijöitä, joiden avulla amerikkalaiset saavuttivat laajojen kansankerrostumien tuen. Maahan perustettiin yleinen koulujärjestelmä ja terveydenhuolto. Tieverkostoa ym. liikenneyhteyksiä parannettiin.

Myös 1920- ja -30-luvuilla jatkui poliittinen liikehdintä, jonka tavoitteena oli oma kansallisvaltio. Aseellinenkin kapinointi jatkui 30-luvulla, vaikka usein kyseessä olivat sosiaalisista ristiriidoista johtuen maan omaan omistavaan luokkaan kohdistuneet hyökkäykset. Hiljatellen Filippiineille syntyi myös järjestäytynyttä työväenliikettä. Japanin valloitushalujen käydessä 1930-luvun lopun Aasiassa entistä ilmeisemmäksi, laitettiin työväen- ja talonpoikaisliikkeessä itsenäistymistavoite sivuun ja keskitettiin voimavarat Japanin vaaran torjumiseen. Tosin japanilaismielisiäkin liikkeitä oli.

Japani kuitenkin miehitti Filippiinit vuosina 1941-42. Japani myönsi Filippiineille jopa itsenäisyyden vuonna 1943, mutta kyseessä oli vain näennäisitsenäisyys. Kovien kokemusten jälkeen kansa otti MacArthurin armeijan 1944-45 vapauttajina vastaan.

Vihdoin Yhdysvaltain kansallispäivänä vuonna 1946 Filippiinit sai valtiollisen itsenäisyytensä. Riippuvuus vanhasta siirtomaaisännästä jatkui voimakkaana vielä vuosikymmeniä ja nykyisenä globalisoitumisen aikana voi kysyä, missä suhteessa ja missä määrin mikään valtio on itsenäinen.

Kartta

Vallankumouksen tapahtumapaikat

Kartta:Riitta Vartti

1 Malolos, Bulacan. Perustuslaki.
2 Pugad Lawin. Vallankumouksen alku.
3 Pinaglabananin taistelu.
4 Binondo. Katipunan perustetaan.
5 Fort Santiago. Rizalin vankeus.
6 Luneta. Rizalin teloitus.
7 Cordillera. Vuoristoheimojen vastarinta.
8 Biak-na-Baton taistelu.
9 Binakayan. Ensimmäinen voitto.
10 Imus, Cavite. Filippiinien lippu.
11 Kawit. Itsenäisyysjulistus 12.6.1898.
12 Tejeros, Cavite Hallitus perustetaan.
13 Santa Barbara, Iloilo. Lippu.
14 Dapitan. Rizalin karkoitus.
15 Jolo ja muut muslimivastarinnan alueet.

Etusivulle


© Filippiinit-seura ry
PL 1278
00101 Helsinki

www.filippiinit-seura.fi