Filippiinien aurinko

Mabuhay 2/2017
Uutisia Filippiineiltä
Filippiinit-seuran tiedote 10.10.2017

Marawi kohta vapautettu

Mauten ja Abu Sayyafin ISIS-suuntautuneet ryhmät onnistuivat toukokuussa yllätyshyökkäyksellä valtaamaan suuren osan Marawin kaupungista Mindanaolla. Kaupungin 200 000 asukasta ja monet lähiseuduiltakin joutuivat pakenemaan kodeistaan. Aiemmin islamistisissit vetäytyivät iskujen jälkeen turva-alueilleen, mutta nyt he jäivät sitkeästi paikalleen puolustautumaan viimeiseen henkeen asti. Taisteluissa on kuollut syyskuun loppuun mennessä 749 terroristia ja jäljellä heitä on enää joitakin kymmeniä. Myös 155 sotilasta ja 47 siviiliä on kuollut. Armeija saanee parissa viikossa vapautettua terroristien pitämät viimeiset korttelit, vaikka siviilipanttivankien turvallisuus hidastaa toimintaa.

Marawi on pahasti tuhoutunut ja erityisesti ilmavoimien pommitukset ovat jättäneet jälkeensä raunioita. Suurena huolena on majoituksen ja huollon järjestäminen palaaville asukkaille. Presidentti Rodrigo Duterten arvion mukaan jälleenrakennukseen voi kulua miljardi dollaria.

Sotatila Mindanaolla

Marawin taistelujen alettua Duterte julisti koko Mindanaon alueelle sotatilan kahdeksi kuukaudeksi. Sotatila on diktatuurin kokeneella Filippiineillä herkkä asia, joten monet kysyivät, eikö sotatila esim. Lanaon alueella olisi riittänyt. Oppositio kritisoi Duterten tukijoiden (P. Alvarez) ehdotusta hyväksyä sotatila kongressissa pelkkänä ilmoitusasiana ilman erillistä istuntokäsittelyä. Näin kongressi luovuttaisi perustuslaillista valtaansa presidentille.

Kun taistelut Marawissa jatkuivat, hyväksyi kongressi presidentin esityksestä sotatilan jatkamisen Mindanaolla vuoden loppuun asti. Ihmisoikeuksista huolestuneet ovat kysyneet, onko riskiä, että presidentti laajentaakin jollakin syyllä sotatilan valtakunnalliseksi.

Bangsamoro Basic Law kongressissa

Hallituksen ja vapautusliike MILF:n rauhanneuvotteluissa sovittiin morojen itsehallintoalueen perustamisesta. Presidentti Duterte nimesi komission (Bangsamoro Transition Commission) tekemään sopimuksen pohjalta esityksen itsehallintoalueen peruslaiksi (Bangsamoro Basic Law, BBL). Komissiossa oli 11 MILF:n ja 10 hallituksen edustajaa. Sopimuksen kattavuuden laajentamiseksi hallitus antoi kiintiöstään kolme paikkaa MNLF-vapautusliikkeen edustajille.

MILF ja hallitus nimesivät komissioon myös alueen alkuperäiskansoista jäsenet, jotka eivät kuitenkaan ole alkuperäiskansojen itse valitsemia edustajia. Siten alkuperäiskansoille elintärkeät intressit (esim. yhteisöllinen maanomistus) todennäköisesti jäävät laissa huomioon ottamatta.

BBL voisi toteutuessaan lopettaa vuosikymmeniä kestäneen konfliktin, joka on joidenkin arvioiden mukaan vaatinut 120 000 uhria. Sissisota on merkinnyt myös Filippiinien yli viidelle miljoonalle muslimille heikompaa talouskehitystä kuin saarivaltion pohjoisosissa. Presidentti Duterte antoi lakiesityksen kongressille hyväksyttäväksi ja totesi, että BBL luo perustan todelliselle ja kestävälle rauhalle Mindanaossa (PDI 17.7.2017). Mindanaon uskonnollisten johtajien (Bishops-Ulama Conference) kokous arvioi, että BBL on vahva perusta ekstremismin estämisessä.

Presidentin suosituksista huolimatta lain hyväksyntä ei ole läpihuutojuttu. Esim. senaatin presidentti Koko Pimentel (myös PDB-Laban-puolueen presidentti) totesi, että lakiluonnos sisältää säädöksiä, joita kongressissa vastustettiin perustuslain vastaisina jo Aquinon aikaisessa BBL-esityksessä. Tosin tilanne on siinä mielessä erilainen, että Duterte on sisällyttämässä BBL:n rakenteita uuteen federalistiseen perustuslakiin.

Filippiinien talous yhä kasvussa

Filippiinien talouskasvu on jatkunut edelleen ripeänä. Presidentti Rodrigo Duterten väkivaltainen politiikka ja synkät puheet ovat saaneet ulkomailla paljon huomiota, mutta kasvava poliittinen sekasorto ei vielä näy maan taloudessa. Valtaosasta kasvusta vastaava kotimainen kulutus ja jatkuvasti paisuva palvelusektori ovat pitäneet talouden vireänä.

Kaikki tämä on siivittänyt talouden kasvun seitsemän prosentin tuntumaan. Viime vuonna Filippiinien bruttokansantuote kasvoi 6,8 prosenttia. Tänä vuonna tahti on jatkunut lähes samana. Kuluvan vuoden tammi-maaliskuussa kasvu oli 6,4 prosenttia ja huhti-kesäkuussa 6,5 prosenttia vuotta aikaisempaan verrattuna.

Vientisektoreista etenkin elektroniikkateollisuus on pitänyt pyörät pyörimässä, samoin kuin erilaisten komponenttien tuotanto. Presidentin elvytyspolitiikkaan kuuluvat myös laajat infrastruktuurihankkeet, joihin lukeutuu uusien teiden, rautateiden ja satamien rakentaminen.

Filippiinien kansantalouden lasketaan olevan kymmenen nopeimmin kasvavan joukossa tänä vuonna, kertoo Maailmanpankin julkaisema selvitys. Sen mukaan Filippiinien talous hyötyy alhaisesta inflaatiosta ja myös maan julkinen velka on pysynyt toistaiseksi siedettävällä tasolla. Varoittava signaali on lähinnä kiihtyvä inflaatio ja peson kurssi, joka vajosi loppukesästä 11 vuoden pohjalukemiin dollariin nähden. Kurssiin vaikuttaa kuitenkin geopolitiikka, sillä Pohjois-Korean ydin-ja ohjuskokeet ovat aiheuttaneet ulkomaisissa sijoittajissa huolestuneisuutta.

Luottoluokittaja Moody?s arvioi, että kapinallisia vastaan etelässä käytävä sota ja Duterten aseellinen kampanja huumeita vastaan muodostavat kehitykselle riskin, mutta nämä eivät todennäköisesti onnistu hidastamaan taloutta merkittävästi. Muslimikapinallisten sotilaallinen vahvistuminen voi kuitenkin jatkuessaan heikentää sekä ulkomaisten että kotimaisten sijoittajien luottamusta.

Suomesta Filippiineille

Yhä useammat länsimaiset yritykset ulkoistavat palveluitaan Filippiineille. Palvelusektorin vetovoimaa kuvastaa se, että Posti päätti keväällä siirtää tunnistamattomien osoitetietojen käsittelyn Helsingin ja Kuopion lajittelukeskuksista Hollannin postin kautta Filippiineille. Suomessa vierailikin keväällä Filippiinien kauppa- ja teollisuusministeriön alaisen Board of Investmentin edustajia kertomassa maan tarjoamista eduista ja kannustimista ulkomaisille yrityksille.

Suomen suurlähetystö Manilassa suljettiin osana valtion säästötoimia jo muutama vuosi sitten eikä maassa ole enää myöskään Finpron toimistoa. Manilassa toimii kuitenkin Filippiinien pohjoismainen kauppakamari. Suurimpia Filippiineillä toimivia suomalaisyhtiöitä ovat pörssiyhtiöt Nokia, Tieto, Wärtsilä, Kone ja Metso, minkä lisäksi maassa on lukuisia pienempiä yrityksiä.

Lukukausimaksut poistettiin valtion korkeakouluista

Presidentti Duterte vahvisti lain, jonka mukaan valtion yliopistoista ja korkeakouluista lakkautetaan lukukausimaksut. Maksuvapaus tulee voimaan vuonna 2018. (PDI 4.8.2017)

Tupakointi julkisilla paikoilla kiellettiin

Presidentti Duterte hyväksyi asetuksen, jolla kiellettiin tupakointi julkisissa tiloissa. Vuonna 2015 Filippiineillä poltti päivittäin 43 % miehistä ja 9 % naisista.

Tyytyväisyys Duterteen hieman laskussa

Social Weather Stationsin syyskuisessa kyselyssä 67 % vastaajista oli tyytyväisiä ja 19 % tyytymättömiä presidentti Duterten toimintaan. Verrattuna kesäkuuhun tyytyväisten määrä oli laskenut 11 prosentilla ja tyytymättömien määrä kasvanut 7 prosentilla. Nettotyytyväisyys (= tyytyväiset - tyytymättömät) oli syyskuussa 48 % kun se oli kesäkuussa vielä 66 %.

Kannatuksen lasku ensihuuman jälkeen on tavanomaista. Varteenotettavaa Duterten politiikan suhteen on, että köyhimmät ja matalimmin koulutetut olivat vähiten tyytyväisiä presidentin saavutuksiin. Ilmeisesti pienituloisimpien asema ei ole vuodessa parantunut heidän odotustensa mukaisesti. (SWS 8.10.2017)

Rauhanneuvottelut NDF:n kanssa jäässä

Rauhanneuvottelut kommunistien poliittisen organisaation NDF:n kanssa olivat vielä keväällä paremmassa vauhdissa kuin koskaan 50 vuotta jatkuneiden sissitaisteluiden aikana. Neuvotteluissa käsiteltiin todella radikaalia sopimusluonnosta sosiaalisista ja taloudellisista reformeista (CASER). Kun edeltävissä maareformeissa maattomat ovat joutuneet maksamaan heille luovutetusta maasta, jaettaisiin jatkossa maattomille talonpojille maata ilmaiseksi. Esitys sisältää myös kansallisen teollistamisohjelman, joka edistäisi erityisesti paikallisen tuotannon syntymistä ja rajoittaisi kansainvälisten kartellien valtaa.

Duterte on vaatinut, että neuvottelujen ajaksi sovitaan tulitauosta. NDF:n armeija NPA ei ole val-mis luopumaan aseista ja niiden käytöstä ennen kuin sopimukseen on päästy. Toisaalta hallituksen joukot ärsyttävät toimimalla myös ?NPA:n hallitsemilla? alueilla. Heinäkuussa Duterte turhautui NPA:n toistuviin hyökkäyksiin sotilaita, tuotantolaitoksia ym. vastaan ja lakkautti neuvottelut. Osittain ongelmana on, että vaikka NDF:n todellinen johtaja Joma Sison on kehottanut NPA:n yksiköitä välttämään yhteenottoja, eivät kaikki yksiköt välttämättä ole täysin liikkeen johdon hallinnassa.

Tilanne ajautui umpikujaan varsinkin sen jälkeen, kun Duterte ja Sison laukoivat henkilökohtaisia loukkauksia toisiaan kohtaan. Duterte mm. kehotti vanhaa ja syöpää sairastavaa Sisonia tekemään itsemurhan ja Sison suositteli Dutertelle psykiatrin vastaanottoa. Vaikka tilanne on lukossa, on pieni mahdollisuus, että neuvottelut jälleen jossain vaiheessa jatkuisivatkin. Nimittäin uhkauksistaan huolimatta Duterte ei ole virallisesti julistanut neuvotteluita päättyneeksi.

Vasemmisto ulos hallituksesta

Duterte nimitti vuosi sitten hallitukseensa kommunistien suosituksesta sosiaaliministeriksi Judy Taguiwalon ja maareformiministeriksi Rafael Marianon. He joutuivat kuitenkin luopumaan tehtävistään, kun kongressin nimitysvaliokunta kieltäytyi toistamiseen vahvistamasta heitä virkoihin. Opposition liberaalit äänestivät presidentin ehdokkaan Taguiwalon puolesta, mutta Dutertea kannattava valiokunnan enemmistö äänesti Taguiwalon nimitystä vastaan.

Tämän seurauksena kongressin vasemmistolainen Makabayan-ryhmä ilmoitti, että se eroaa kongressin enemmistöryhmästä. Kun nimitysvaliokunta jätti jo aiemmin vahvistamatta kaivosteollisuuden vastustaman Gina Lopezin nimityksen ympäristöministeriksi, on hallituksen kokonpano kaventunut lähinnä Duterten luottokavereiden, upseereiden ja bisnesmaailman edustajien hallitukseksi.

Murhat lisääntyneet, muu rikollisuus vähentynyt

Rikostilastojen seuranta Filippiineillä on hankalaa, sillä verkossa ei ole saatavissa vertailukelpoiselta ajalta lukuja. Poliisi (PNP) julkaisee tarpeen mukaan tilastoja, jotka voivat päättyä mihin tahansa kuukaudenpäivään. Filippiinien virallinen tilastoviranomainen (PSA) kyllä julkaisee systemaattisesti vuositilastoja, jotka ilmestyvät viiveellä.

PSA:n tuoreen vuosikirjan mukaan vuonna 2016 ilmoitettiin 584 733 rikosta, mikä on 13,5 % vähemmän kuin vuonna 2015. Väkivaltarikokset yhteensä vähenivät 19 prosentilla, mutta murhia tehtiin 18 % enemmän vuonna 2016 (11 385 kpl) kuin vuonna 2015 (9 643). Erityisen paljon väheni ilmoitettujen omaisuusrikosten määrä (-37 %).

Rappler (8.12.2017) on tehnyt poliisin kuukausitilastojen perusteella vertailun Aquinon viimeisen vuoden ja Duterten ensimmäisen vuoden rikostilastoista (heinäkuu-kesäkuu). Murhia ja muita henkirikoksia tehtiin Duterten ensimmäisen 12 kuukauden aikana 23 % enemmän kuin Aquinon 12 viimeisen kuun aikana, mutta muut rikosilmoitukset vähenivät.

Tämän vuoden ensimmäisellä vuosipuoliskolla henkirikosten määrä tosin väheni viime syyspuoleen verrattuna. Huumepoliisien tekemä korealaisen liikemiehen murha sai Duterten tammikuussa tilapäisesti keskeyttämään poliisin ?Double Barrel? -operaation, jota maaliskuussa jatkettiin hieman muokattuna.

PNP:n esittämiä lukuja on vaikea vertailla, kun henkirikosten erittelyssä käsitteet vaihtuvat usein. PNP:n puhehenkilö Dionardo Carlosin mukaan Duterten kaudella 15.9.2017 mennessä on kirjattu 15 911 henkirikosta, joista noin 6 000 on selvitetty ja 9 782 on selvityksen alla. (PDI 28.9.2017) Hän ei kuitenkaan esittänyt, ketkä tappoihin tai murhiin ovat syyllistyneet, mutta valtaosa hänen arvionsa mukaan ei liity huumeisiin. Aiemmin poliisi on nimenomaan korostanut, että huumerikolliset ja -jengit ovat suurimpia syyllisiä tappoihin.

Poliisin on ilmoitettu tappaneen huumeoperaatioissa noin 3 800 henkilöä

Huumesota uudelle tasolle?

Poliisi tappoi vain kolmessa päivässä 58 epäiltyä huumerikollista. Ensin poliisin provinssinlaajuisessa operaatiossa Bulacanissa tapettiin 32 henkilöä ja sitten Suur-Manilan alueella 26 henkilöä. Vaikeata uskoa, että he kaikki olisivat tehneet pidätystilanteissa ylivoimaiselle poliisille aseellista vastarintaa. Presidentti Duterte osoitti tukeaan operaatioille: ?Bulacanissa kuoli 32 massiivisessa ratsiassa. Se on hyvä. Voisimme tappaa toiset 32 joka päivä. Niin ehkä voisimme vähentää sitä, mikä tätä maata vaivaa.? (PDI 16.8.2017)

Loppumaton tappaminen on kuitenkin ruvennut herättämään tyytymättömyyttä jopa Duterten liittolaisten keskuudessa. Vaikka PNP on pyrkinyt siivoamaan riveistään rikollisia elementtejä, ilmenee jatkuvasti tapauksia, joissa huumeoperaatioissa on tapettu epäiltyjä ilman vastarintaa. Nyt huumesodan symboliksi on noussut teinipoika Kian delos Santosin tapaus. PNP:n oman tutkimusyksikkö NBI:n mukaan poliisit ampuivat säälimättä puolustuskyvyttömän, jo maassa makaavan Kianin.

Social Weather Stationsin kyselyssä 63 % vastaajista totesi, että on huumekaupasta epäiltyjä, jotka olivat jo antautuneet, mutta jotka kuitenkin tapettiin. 54 prosentin mielestä monet poliisin tappamista eivät taistelleet poliisia vastaan. Samoin 17 % sanoi tuntevansa jonkun, joka on tapettu poliisin huumeoperaatioissa (Oplan Tokahang), vaikka he eivät olleet huumeiden välittäjiä. (SWS 27.9.2017)

Senaatissa hallitusenemmistöönkin kuuluvat senaattorit antoivat kannanoton poliisin laittomia teloituksia vastaan. PNP ilmoitti muuttavansa kurssia huumeidenvastaisessa taistelussa. Huumeiden käyttäjät yritetään pitää hengissä ja heille tarjotaan päihdekuntoutusta poliisin omassa LIFT-kuntoutusohjelmassa.

Vankilat pullistelevat

Heinäkuun lopussa Filippiinien 466 vankilassa oli yhteensä 145 678 vankia. Paikkamäärään nähden vankeja oli kuusinkertainen määrä. Kaksi kolmasosaa (100 504) oli vangittuna huumeiden käytön tai muun huumerikoksen takia. (PDI 11.9.2017)

Kirjoittajat: Sami Noponen ja Pekka Borg.


etusivulle  | Filippiinit-sivulle  |  ajankohtaiset poliittiset tapahtumat  |  matkailu  |  lapset  |  ympäristökysymykset  |  naisten asema


© Filippiinit-seura ry
www.filippiinit-seura.fi